Tarpojista Heta ja Viivi sekä samoajista Elli ja Minttu tekivät haikin eli retkeilivät 16.-18.10. Evon retkeilyalueella Mikon johdolla. Haikki oli Mikon eräopaskurssin yksi opinnäytetehtävistä. Mukana retkellä oli myös Harppa, joka kuskasi retkeläiset ja varusteet Hallista Evolle ja takaisin. Katjakin vietti ensimmäisen yön meidän kanssa, koska hän oli tullut Evolle valmistelemaan lauantain tarpojien taitopäivää.
Yövyimme ensimmäinen yön Käenpesä nimisessä laavussa. Ennen nukkumaan menoa pystytimme puolijoukkueteltan tarpojien taitopäivää varten. Ja pienenä lämmittelynä teltan pystytyksen jälkeen, työnsimme Katjan autoa takaisin yöpymispaikkaan. Yön kylmyys yllätti meidät ja yksi sun toinen joutui lisäämään lämmikettä ylleen yön aikana.
Aamulla aamupalaksi oli mysliä ja lämminkuppikiisseliä. Aamupalan jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti lounaspaikkaamme, joka oli Sorsakolun laavu.
Lounaaksi meillä oli trangialla valmistettuna spagettia ja säilykelihapullia. Sitten kun mahat oli täynnä, lähdimme kohti seuraavan yön nukkumapaikkaa, joka oli Pitkänniemenjärven laavu.
Perille päästyämme valmistimme päivälliseksi nuotiolla perunamuussia ja lohimedaljonkeja sekä keitettyä kukkakaalia. Ennen nukkumaan menoa Mikko oli suunnitellut yösuunnistuksen, joka meni joltain hyvin ja joltain ei niin hyvin.
Laavun sijasta nukuimme tällä kertaa teltoissa, paitsi Mikko, joka nukkui riippumatossa. Yö oli onneksi lämpimämpi kuin edellinen, ja niin kaikki sai nukuttua paremmin.
Aamupalaksi meillä oli nuotiolla valmistettuna pekonia ja kananmunaa. Vaihtoehtona oli pikapuuroa ja leipää. Aamupalan jälkeen purimme leirin ja sen jälkeen kävelimme hieman oikaisten lounaspaikalle:)
Lounas syötiin Syrjäalusenharjun maisemissa. Ruuaksi meillä oli riisiä, hernemaissiporkkanaa ja säilyke kanaa. Lounaan jälkeen lähdimme kotiin. Kotimatkan tunnelma oli hiljainen, savunhajuinen ja väsynyt. Koko haikin aikana tuli käveltyä ainakin yli 15 kilometriä.