Kuoreveden Kotkat Partiotoimintaa vuodesta 1977

Samoajat retkeilee – johtajat pelottelee Eräänä lokakuisena viikonloppuna olivat samoajat päättäneet lähteä retkelle Isojärven kansallispuistoon. Idea retkeläisten yöpelottelusta oli kytenyt Ellun päässä jo jonkin aikaa, ja Ritva ja Larppa olivat lupautuneet mukaan pelotteluretkelle. Molempien mielestä ajatus oli varsin hyvä – ajateltuna perjantaiaamuna sisätiloissa. Suunnitelma oli valmiina: hiivitään laavulle missä samoajat yöpyvät ja säikäytetään ne, tämän jälkeen vähän leikitään ja sitten herkutellaan. Vaan kuinkas sitten kävikään… Yhdeksältä lauantai-iltana Ellu, Ritva ja Larppa käänsivät auton nokan kohti Isojärven kansallispuistoa. Päät oli täynnä ideoita ja reput herkkuja. Jossain matkan vaiheessa tulimme ajatelleeksi matkaan lähtenyttä kokoonpanoamme – kuka meistä osaa olla niin hiljaa etteivät pojat kuule?? Auto jouduttiin jättämään Lortikan kämpälle vievän tien alkuun, koska sinne oli laitettu lukittu puomi, jota Ritva ei hyvistä yrityksistä huolimatta saanut tiirikoitua auki. Lortikan kämpälle asti reippailtiin metsäautotietä pitkin ja tunnelma oli vallan toiveikas – hyvinhän tämä menee. Kartasta olimme katsoneet, että kämpältä lähtee luontopolku, jota pitkin päästään poikien laavulle. Polun alkupää löytyikin, kunhan ensin olimme ylittäneet jordanian (Jordania= polun ja ympäröivän metsän vallannut tulvinut oja). Tässä vaiheessa ensimmäisen jordanian ylityksen jälkeen Ellun kengät tapansa mukaan hörppäsivät vettä. Partiolaisena osaa varustautua ja laittaa GoreTex-kengät jalkaansa, niin vesi varmasti ei tule ulos. Päästyämme luontopolulle Larppa alkoi aprikoida, että kartan mukaan meidän pitäisi kaartaa oikealle ja me kaarramme vasemmalle. No matkaa kuitenkin jatkettiin, vaikkakin pimeässä on hieman vaikea seurata luontopolun osoittavia punaisia merkkejä. Ohitettuamme naista isomman muurahaispesän ja luultavasti todella upeat kalliomaisemat, jopa Ellun oli pakko myöntää, että väärään suuntaanhan tässä kuljetaan. Matkan piti olla ihan lyhyt, eikä edes niin mäkinen. Onnemme oli, että luontopolku oli ympyrä. Valitsimme vain pidemmän ja PALJON vaikeamman reitin. Löysimme kuin löysimmekin järven, jonka rannalla pojat majoittautuivat. Vastarannalla yritimme hiljentyä ja laittaa valoja mahdollisimman himmeiksi. Näimme laavulta valon ja luulimme poikien huomanneen meidät. Valo sammui ja olimme aivan varmoja, että pojat lähtivät tulemaan vastaan. Melkein alkoi pelottaa. Jatkoimme kuitenkin matkaa kohti laavua. Karttamme mukaan sinne ei mennyt polkua, joten rämmimme suolla. Kunnes Ritva osui vahingossa pitkospuille, joita pitkin oli huomattavasti helpompi kävellä. Jatkoimme järven rannassa kulkevaa polkua seuraten ja löysimme puuvajan. Vajan kohdalla tutkimme karttaa ja maastoa eteenpäin. Siinä vaiheessa matka jatkui ilman valoa. Vastaamme tuli seuraava jordanian ylitys, eikä hiljaisuudestakaan enää ollut tietoa. Kun järven pää alkoi lähestyä, tajusimme että olimme tulleet ohi laavusta, emme vain huomanneet sitä. Käännyimme takaisin ja ylitimme taas jordanian. Ellun kengät toki hörppäsivät hieman lisää vettä, mutta Larppa meinasi uida kokonaan. Onneksi saatiin viime tipassa kädestä kiinni ja molskaus vältettiin. Takaisinpäin tullessa huomasimme puuvajan kohdalla myös laavun. Olisi ensimmäisellä kerralla pitänyt vain katsoa vasemmallekin. Kuka sitä nyt metsässä päätään kääntelee??? Pojat löytyivät ja pelottelujoukkiomme ryntäsi laavulle huutaen hirmuisesti. Kolme hyvin unista päätä nousi makuupusseista kovin hölmistyneen näköisinä, eivät edes vähän säikähtäneet. Olisi ollut kohteliasta edes esittää, olimmehan melkoisen vaivan nähneet päästäksemme sinne asti. Matka oli kuitenkin vienyt meiltä voimat, eivätkä pojatkaan kovin leikkisällä tuulella olleet, joten jätimme leikkimisen seuraavaan kertaan ja herkuttelimme siitäkin edestä. Puolen tunnin vierailumme jälkeen päästimme pojat nukkumaan ja aloitimme paluumatkan. Paluumatka sujuikin vallan rattoisasti, vaikkakin pojat kuvittelivat meidän pelkäävän susia, jotka ulvoivat nälkäisinä järven vastakkaiselta rannalta. Nyt löysimme myös oikean polun ja kieltämättä matka sujui huomattavasti helpommin. Edessä kuitenkin oli vielä viimeinen jordania, ja yllätys yllätys, Ellun kenkiin mahtui vielä vähän lisää vettä. Saimme kuitenkin retken onnellisesti päätökseen ja pääsimme nukkumaan puoli kolmen jälkeen. Tällaista ei voi kuulemma keksiä kukaan muu kuin Ellu (ja Harppa, totesi Aarne). Ehkä Larppa ja Ritvakin vielä joskus lähtevät Ellun ideoihin mukaan, sanoivat tosin harkitsevansa hyvin tarkkaan. Kaiken kaikkiaan partio on hyvin mukava ja terve harrastus.