e-Hämyn jutut Kuoreveden Kotkat - partiotoimintaa vuodesta 1977 Hopeakettu 1.-3.2.2013 Hämeen Piiri järjesti talviretkeilyn peruskurssi Hopeaketun 1.-3.2. Evolla perjantaista sunnuntaihin. Kurssi oli jatkoa syksyllä pidetylle Sinikettu-kurssille. Kukosta kurssille osallistuivat BAstuhÅnung-vartion tytöt Silja Myllymäki, Alisa Manneri ja Aili Pietilä. Lisäksi Katja Järvinen ja Mikko Pietilä osallistuivat kurssille kouluttajina. Kurssilla yövyttiin ensimmäinen yö laavussa ja jälkimmäinen yö puolijoukkueteltassa. Ruoka valmistettiin itse retkikeittimellä. Lauantaipäivän mittaan siirryttiin hiihtämällä rastilta toiselle. Rasteilla saatiin koulutusta mm. jäillä liikkumisesta, avannosta pelastamisesta, hypotermian ensiavusta ja retken muonituksen suunnittelusta. Yörastilla rakennettiin suksikelkka, jota käyttäen haettiin teltta. Päivä oli pitkä ja raskaskin, puokkia päästiin pystyttämään vasta puolen yön jälkeen. Sunnuntaina siirryttiin taas hiihtämällä takaisin lähtöpaikalle. Vaikka hiihtokilometrejä ei tullut kovin paljoa, oli raskaan rinkan kanssa hiihtelemisessä oma opettelemisensa, eikä pyllähdyksiltäkään täysin säästytty.  Molemmat kurssit suorittaneet kurssilaiset saivat ommella partiopaidan hihaan ansaitun suoritusmerkin. Kouluttajina olleet Mikko ja Katja saivat hauskan retkiviikonlopun lisäksi kokemusta talvivaeltamisesta ja mm. paljon hyviä varustevinkkejä muilta ja kokeneemmilta kouluttajilta. Kuvat Harri Halmejärvi Hämeen Piiri.